Täydenkuun tanssit Kyproksella

© Peppina Lindfors 2002
Artikkeli julkaistu Ishtarissa 5/2002

Masrah-tanssiryhmä vieraili kesällä esiintymässä Kyproksella Cyprus International Folklore Festivalilla. Esiintymiset viimesyksyisillä Pekingin kansainvälisillä kulttuurifestivaaleilla johtivat tämän ilahduttavan esiintymiskutsun saamiseen.

Vierailun yksityiskohtia hiottiin kaiken kevättä ja viimein heinäkuun puolivälissä oli yhdentoista tanssijan ja kahden huoltajan ryhmä valmiina lähtöön. Matkalla olivat mukana tanssijat Pirjo Akkanen, Outi Boman, Saara Hägglund, Sinikka Kilpeläinen, Tuuli Korhonen, Paula Laaksonen, Peppina Lindfors, Sanna Myllylä, Piritta Rantanen, Liisa Sirkiä ja Anu Toivonen, huoltajina Mirjami Vuori ja Marja Laukkanen, joka myös toimi matkan johtajana.

Esitykset

Ohjelmiston valinta tehtiin meille helpoksi: järjestäjät toivoivat, että säestyksenä käytettäisiin vain instrumenttimusiikkia, ei laulua. Ihmettelyjen ja pohdintojen ja lopulta kyselynkin jälkeen syy selvisi: festivaali sijoittui kahtia jaetun Kyproksen kreikkalaiseen osaan ja laulujen arabian arveltiin muistuttavan liiaksi turkin kieltä ja tuottavan pahaa mieltä kuulijoille. Turkkihan pitää edelleen hallussaan vuonna 1974 miehittämäänsä Kyproksen pohjoista osaa. Masrahin laajasta kansantanssiohjelmistosta jäi jäljelle täsmälleen kaksi tanssia, beduiinitanssi haggala ja kavaasimustalaistanssi. Täydentämään ja monipuolistamaan ohjelmaa otettiin mukaan keppitanssi esitettävästi vaihdellen duettona tai triona sekä sooloksi perinteinen haitaribaladi. Haggala-kokoopano ja solisti vaihtuivat myös esityksittäin.

Ohjelmamme rakentui niin, että kaikki tanssijat olivat mukana finaalissa, joka oli kavaasitanssi. Muissa kokoonpano vaihteli siten, aloitustanssina oli haggala kahdessa kolmen naisen muodostelmassa. Sitä seurasi haitarisoolo, jonka aikana edelliset tanssijat vaihtoivat kiireesti haggalan vihreät mekot ja valkeat essut ja huivit kavaasigalabeyoihin ja housuihin, huiveihin, zilleihin, keppeihin ja muihin asianmukaisiin varusteisiin ja asenteet iloisesta haggala-tytöstä ronskiksi kavaasinaiseksi. Lisää vaatteenvaihtoaikaa tanssijoille ja toivottavasti iloa yleisölle toi vielä saidityylinen keppitanssi, jonka esitettiin eri naisituksin ja koreografioin joko duettona tai triona. Puvut vaihtuivat näppärästi milloin lavan takana, milloin eteisen käytävällä ja pari kertaa jopa pukuhuoneessa.

Oma soolovuoroni oli ensimmäisenä, festivaalin avajaisiltana Pissourin amfiteatterissa eikä puitteissa ainakaan ollut moittimista. Koko Kypros levittäytyi takana näkyvään laaksoon täyden kuun valaistessa esitystä. Tanssija itse ainakin oli äärimmäisen vaikuttunut. Yleisöä oli runsaasti ja vastaanotto ja tunnelma erittäin lämmin.

Masrahin lisäksi festivaaliesiintyjinä olivat Grupo de dansa l'Alcudia Espanjasta, Forras Folkensemble Unkarista, Hellenic Center of Folk Studies Kreikasta sekä ryhmät Kreikan Makedoniasta ja Kyprokselta. Espanjalaiset ja Unkarilaiset tanssijat olivat ryhmän johtajia lukuunottamatta lukioikäisiä, Kyproksen ryhmässä nuoria tyttöjä ja pikkupoikia. Kaikissa muissa ryhmissä oli sekä miehiä että naisia, ainoastaan Masrah oli täynnä naisenergiaa. Kaikkiaan tanssijoita festivaaleilla on noin 140. Kaikki ryhmät esiintyivät kaikissa esityksissä. Suurimman vaikutuksen teki ateenalaisten ryhmä, jonka miesten — kauniiden Adonisten kaiken lisäksi — suoritukset hipoivat akrobatiaa. Jos meidän tanssimme ovatkin naisellista voimannäyttöä, näkyi näistä tanssijoista selvästi, että on myös hauskaa olla mies.

Perillä

Festivaalin järjestäjä oli Louis Theodorotou, joka on tanssinut ja opettanut tanssia 27 vuotta. Tällä kokemuksella hän pystyikin järjestämään festivaalin, joka kaikin tavoin huomioi tanssijoita. Meidät otettiin vastaan ystävinä ja vieraanvaraisuus oli omaa luokkaansa. Tanssijoiden yhteistyö, yhdessäolo ja vuorovaikutus olivat tämän festivaalin tärkeimpiä asioita. Kaksi ensimmäistä iltaa vietettiinkin tutustuen muihin ryhmiin, yhdessä kunkin ryhmän tansseja tanssien. Loistavan hauskaa. Iltaa istuttiin ja tanssittiin festivaalin kotipaikan, pienen Pissourin kylän keskustorilla, jonne kyläläiset tulivat menoa seuraamaan, monet omat tuolit mukanaan. Tällä samalla aukiolla paikallinen tanssiryhmä harjoittelee aina säiden salliessa. Vain kylmimmäksi talvikaudeksi siirrytään tanssimaan sisällä.

Festivaali ja tanssi yleensä tuntuivat selvästi olevan koko kylän yhteinen asia. Kaikki kantoivat kortensa kekoon tapahtuman onnistumiseksi. Ryhmät oli majoitettu eri hotelleihin ja oma asuinpaikkamme oli kylän ulkopuolella, noin puolen kilometrin päässä rannasta ja vakituisesta lounasravintolastamme. Aamuisin olikin mukava istua patiolla ja katsella kimaltavaa Välimerta.

Muuten päivä yleensä aloitettiin aamu(päivä)treeneillä, kunkin esiintymiskerran ryhmätanssikokoonpanot kävivät läpi kuviot asuntomme pienen pienellä etupihalla. Tämän jälkeen ohjelmassa oli lounas ja vapaata rannalla lepäilyä, kunnes oli aika siirtyä hotelliin laittautumaan illan esitystä varten. Esiintymispaikkakunnat olivat eri puolilla Kyprosta (ks. kartta), joten parin tunnin bussimatka edelsi kutakin esitystä. Matkalle lähdettiin yleensä viiden-kuuden maissa, esitykset alkoivat ohjelman mukaan 20.30, käytännössä enemmän tai vähemmän sen jälkeen. Ohjelman jälkeen syötiin illallista esiintymispaikkakunnalla ja sitten alkoivat varsinaiset festivaalit: tanssiryhmien yhteinen tanssillinen illanvietto, jossa kaikki tanssivat kaikkien tansseja. Paluumatkalle lähtöön ei ollut kiirettä ja niinpä majapaikkaan saavuttiin vasta aamupuolella.

Esiintymiset

Esiintymispaikat vaihtelivat hienoista amfiteattereista pieniin kyläjuhliin, joissa tilapäinen lava oli pystytetty keskelle kylän keskusaukiota. Joissakin paikoissa lavaan ehti tutustua etukäteen ja katsoa tanssimuodostelmien paikkoja, joissakin päästiin lavalla ensimmäistä kertaa suoraan esiintymään ja paikat piti katsastaa tanssiessa. Yleisönä oli yleensä paikallista väkeä, turistikohteissa kuten Protarasissa ja Pissourissa myös turisteja. Esiintymiskiertueemme alkoi Protarasista, jossa ei ollutkaan varsinaista esitystä vaan paraati. Kimaltava kavaasijoukkomme tanssi ja liikkui vuoroin omien zillien säestyksellä, vuoroin edellä kulkevien kreikkalaissoittajien tahdissa. Hyvinkin turistipitoinen yleisö ilmeisesti piti näkemästään, koska mukaan liittyi yleisöä, jotka kulkivat pitkän matkaa juuri meidän mukanamme. Myös yksi suomalaisperhe onnistuttiin yllättämään suomalaisella itämaisella tanssilla.

Kaikkia muita esityksiä edelsi juhlapuheosuus, jossa ryhmien johtajat esiteltiin ja palkittiin, paikallisia järjestäjiä kiitettiin ja tanssin hienoutta kaikkia ihmisiä yhdistävänä asiana ylistettiin. No, tämä viimeinen on vain oma arvioni, sillä puheet pidettiin kreikaksi ja siinä sanavarastoni rajoittuu vielä kiitos — olkaa hyvä — minä rakastan sinua -tasolle. Kyproslaiset tuntuvat mieltyneen koristeellisiin muistolaattoihin, ja nyt Masrahin treenisalia koristaakin komea viiden laatan rivistö, jossa Masrahin nimi on neljällä eri tavalla kirjoitettuna. Omina lahjoinamme isännille ja muille ryhmille veimme omia esitysvideoitamme ja isännille vielä Helsingin kaupungin lahjoittaman komean Helsinki-aiheisen kirjan.

Muuta mukavaa

Jo Kiinan-matkalta tuttu, kreikkalainen kolmimiehinen Trifon-orkesteri, säesti oman maansa ryhmien lisäksi ansiokkaasti myös yhteisiä, esitysten jälkeisiä tanssi-iltoja, ja omimmekin heidät näppärästi omaksi orkesteriksemme. Itämaista tanssia voi mainiosti tanssia myös länsimaisittain viritetyn haitarin, patarummun ja zurnan säestyksellä. Tosin tämä ei ole kenellekään uutta tietoa, itämainenhan sujuu hyvin mihin musiikkiin tahansa. Trifonilla itsellään tuntuu olevan Masrahin esite vakiovarusteena salkussaan jaettavaksi kaikille tanssista kiinnostuneille ja muutamia uusia yhteydenottoja onkin jo tullut.

Yhdistetään Tauno Palo ja Omar Sharif, mitä saadaan? Bussinkuljettajamme Mikhalis oli bussiyhtiön omistajana yksi festivaalin tärkeitä tukijoita ja meillä oli ilo olla hänen kyydittävinään suurin osa esiintymismatkoista. Bussin ilmastointi toimi satunnaisesti ja niinpä varsinkin paluumatkat öisin taittuivat usein ovi auki. Kun tähän lisätään vielä iloinen kreikkalainen musisointi, olivat paluumatkat yhtä odotettuja kuin itse esitykset ja niitä seuranneet tanssiryhmien yhteiset juhlat. Ennen kuin on huristellut alamäkeä bussilla kuljettajan tehdessä olkavärinöitä, ei voi sanoa matkustaneensa.

Hyvän olon festivaali

Kokemukset festivaalista olivat kaiken kaikkiaan positiivisia. Omat esitykset sujuivat mukavasti, pääsi nauttimaan toisten ryhmien tanssista, ja yhdessäolosta ja -tanssista muiden kanssa. Tanssijoiden välinen kanssakäyminen olikin selvästi tämän festivaalin tärkein tehtävä ja myös mukavin anti. Tunnelma oli koko ajan rento, ystävällinen ja lämmin. Esiintymisemme saivat hyvän ja innostuneen vastaanoton paitsi yleisöltä, myös muilta tanssijoilta: itämaisen tanssin opettelijoita riitti yhteisissä illanvietoissa.

Matkajännityksestä oma selkäni oli lähtöhetkellä tiukassa jumissa, mutta tällainen hyvän olon festivaali, jolla sai tanssia sydämensä halusta, esiintyä, jammailla elävään musiikkiin ja painella piirissä milloin minkäkin maan tanssia, teki ruumiille ja sielulle hyvää. Osteopaattikin ihmetteli kotiin tultuani, että "mitä sulle on tapahtunut". No, kun saa tanssia tanssia tanssia ja vielä mukavassa seurassa, niin silloin kyllä voi hyvin.

 

takaisin arkistoon

 

päivitetty 30.9.2009

© Peppina Lindfors 2006–2017       sivujen toteutus © Inka Vilén 2006–2017       All rights reserved.